Kodin sekasorto -tältä näyttää oikea sotku

Hellou!

Ainakin reilu puoli vuotta sitten näin ensimmäisiä postauksia siitä, kuinka omasta kodista on otettu kuvia sotkuisena. Ensimmäisenä näin sisustusbloggaajien tehneen tästä ketjun, jossa oli noin kymmenen eri bloggaajan kotoa kuvia sotkusta. Sitten tämä lähti leviämään, ajatus oli kokoaika tehdä oma osuus, mutta jos jotain juttua hypetetään monesta eri tuutista, niin mielummin jätän välistä, tai teen myöhemmin omani.

Sistusbloggaajien kuvat jäi parhaiten mieleen, myönnän myös etten ole pahemmin muiden bloggaajien postauksia tästä käynyt tutkimassa. Nämä kuvat jäi mieleen ajatuksena -missä se sotku on?! Kuvista täytyi ennemminkin etsiä niitä sotkuja, kuin kauhistella miten joku voi elää tuommoisessa läävässä.

Varoitan muita siivousintoilijoita, joka itse myös olen vaikka seuraavista kuvista sitä ei uskoisikaan. Ennen likainen lautanen pöydällä oli suurin sotku ikinä, mutta työttömänä oli aikaa siivota joka päivä. Nykyään on hyvä, jos edes kerran kuussa kerkeisi kuuraamaan asunnon lattiasta kattoon, mutta tältä näyttää kotimme pahimmillan kiireen ja laiskuuden keskellä.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAMeidän eteinen on yksi helvetti, pienen tilan vuoksi tavarat kasaantuu yhteen kohtaa. Meidän taloudessa tapahtuu muutenkin kummallinen efekti, jos yhden astian/tavaran/roskan jättää hetkeksikään paikalle jolle se ei todellakaan kuulu, tällöin siihen kasaantuu vuori.

Hyvänä esimerkkinä toimii ihana vaaterekkini, jossa kuuluisi roikkua muutama lemppari keltainen vaatteeni, mutta pahimmillaan näyttää tuolta. Tätä oon miettinyt monta kertaa, että vaihtaisin tämän johonkin toiseen juttuun, mutta siistinä se on vaan niin kaunis elementti kotona.

Samaan räjähdys kastiin menee pyykkivuoremme, rakastan yli kaiken kaappeja joihin saa pyykit piiloon. Tällä hetkellä pesukoneemme on rikki ja pesutuvan käyttö on aika vaivalloista, kun joutuu ravata edes takaisin kaikkien korien ja pussukoiden kanssa. Tämä taisi olla vaan selittelyä?OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAVoiko tälle laittaa vaan silmät kiinni. Miten kenenkään kahden ihmisen keittiö voi mennä tähän kuntoon, ja uskokaa pois tämä ei todellakaan ole pahimmasta päästä. Edellisessä asunnossa oli normaalikokoinen astianpesukone ja täällä meillä on siitä puolet. Myönnän olevani tiskien suuri kuluttaja, mutta petrattavaa on puolison kanssa meillä molemmilla. Eihän se vaatisi, kuin tiskiharjan käteen ja kerralla tiskata kunnolla astiat ja ylläpitää siisteyttä.

Kolmaskymmenes räjähdys tässä asunnossa on tuo hirviömäinen kuivausteline, joka helposti täyttyy vaatteista jotka heitetään sen päälle. En löydä edes sanoja tälle miksi näin tapahtuu, muuta kuin sen olevan outo efekti meillä. Makuuhuone on suurinpiirtein siisti, koska otin edelliseen postaukseen kuvat joissa suurempi sotku taustalla olisi näkynyt, sitä ennen poimin puolison sukkapareja lattialta.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOlohuone on välillä kaatopaikka, kuten muutamasta pahvilaatikkoläjästä näkeekin. Pienessä asunnossa sotku näkyy todella helposti, mutta hyvä puoli siinä on myös, että jossain vaiheessa on pakko siivota jos ei mahdu kävelemään.

Täällä ollaan muutama päivä siivoiltu, kiireiden takia ei olla vielä ihan lattiasta kattoon saatu puhdistettua jokaista pölyhiukkasta, mutta uskokaa pois tämä räjähdys on takanapäin ja sängyssä tuoksuu puhtaat lakanat.

-Ninni

Yksi kommentti artikkeliin ”Kodin sekasorto -tältä näyttää oikea sotku

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s