Hellou!
Meitsillä on tänään vapaapäivä joka on todella ansaittu aamuvuorojen jälkeen ja tulevien työpäivien lataamista varten. Kuten monet lukijat tietääkin oon kotihiireistä pahin, en käy viikonloppuisin rellestämässä vaan vietän sen mieluusti kotona kasvonaamio naamalla, villasukat jalassa ja jäätelökippo kourassa katsoen lempparileffoja. Parhain tapa rentoutua on katsellen jotain hyvää elokuvaa ja nyt tehdään vertailu kahdesta suositusta viihdepalvelusta.
Netflix
Netflix on ollut meillä kauemmin ja sitä on tullut koluttua läpi jo pitkään. Katson todella harvoin sarjoja, joten kokemusta eniten on elokuvista, silti olen monesti selannut millaisia sarjoja Netflixillä on tarjolla. Legendaarisen HIMYM ja Grimmi ollaan katsottu alusta loppuun puolison kanssa yhdessä.
Muutaman rikossarjan olen katsonut, koska ne ovat jännittäviä ja niiden jälkeen osaa taas arvostaa omaa helppoa arkea. Niistä suuri piste Netflixille, koska näitä sarjoja oli monia ja erilaisia, mainittakoon tässä yksi lemppari -murhaportaat.
Netflixillä on harvoin uusia elokuvia, mutta heidän omat elokuvat on olleet todella hyviä. Jouluna ehdoton suosikki oli Joulukalenteri, jonka katsoin kolme kertaa. Samaan kategoriaan menee muutkin romanttisen elokuvat, joista löytyy monet suosikit vuosien takaa, mutta myös hieman uudempiakin.
Eniten on ärsyttänyt joissakin leffoissa joista on monta osaa, niin monesti löytyy ensimmäinen ja kolmas. Yksi leffa on jäänyt välistä pois ja tämä on tuonut suuret miinukset Netflixin käytössä.
Viaplay
Muutama viikko sitten otettiin kokeiluun Viaplay ja se oli todella piristävää vaihtelua. Katottiin kahden illan aikana 4 elokuvaa, jotka oli ihan pakko nähdä. Ollaan puolison kanssa molemmat kansikuvakriitikkoja, eli valitaan elokuvat joita ei ennestään tiedetä pelkästään kansikuvan perusteella. Jos kansikuva on liian tylsä, tai outo elokuva jää katsomatta, siksi on erittäin tärkeä millainen traileri lähtee taustalla pyörimään. Paitsi, että Viaplayssa ei lähde traileri pyörimään taustalla, kun menee elokuvan kohdalle, tästä siis iso miinus.
Meidän ”pakko nähdä heti nyt” listalla oli uusi Jumanji, josta hyvä leffasuositus kaikille, Black Panther, myöskin muistin virkistämiseksi oli katsottava uudestaan uusin Thor, Avengers ja Spiderman.
Yhtenä iltana alettiin katsomaan valitsemani leffa Wind River, jonka voi päätellä yllämainituista Marvelin leffoista, että miksi. Silti tämä leffa jätti tietyllä kohdallaan mulle ahdingon sisälle. Ennen pelkästään kauhuleffat on jättänyt jälkeä mieleeni, mutta tämä leffa olisi kaivannut jonkinlaisen varoituksen. En tiedä, mutta tätä voin suositella niille joita ei mitkään jutut hätkäytä.
Lasten elokuvista löytyy ihania klassikoita jotka oli katsottava myös niin pian, kuin mahdollista ja Lilo & Stichin ensimmäinen ja toinen oli pakko vuokrata, koska Ohana. Vastaan tuli myös muutamia uutuuksia, joita en ole nähnyt taikka kuullut edes, joten katsottavaa riittää!Kumpi voittaa Netflix, vai Viaplay? Molemmat on pääpiirteittäin samanlaisia ja molemmissa on omat plussat ja miinukset. Tällä hetkellä ollaan tykitetty Viaplayta, joten tähän hätään sanoisin sen voittajan, koska sitä ei ole vielä keretty koluta yhtä hyvin läpi kuin Netflixiä.
Leffojen kattominen ei oo mitän ilman herkkuja ja yleensä me aina liiotellaan herkkujen paljouden kanssa. Tässä on silti muutama ihan sika hyvä herkku, joiden syömisestä ei tuu morkkista. Nocco on meillä ollut nyt melkein päivittäisessä käytössä salin jälkeen ja Barbellsin patukat hätävarana, jos nälkä iskee ja on äkkiä syötävä jotain!
-Ninni
One thought on “Netflix vs. Viaplay -omat lempparit”