Lääkärissä tappelua & jouluiset kuulumiset

Hellou!

Joka kerta, kun päätän tehdä kuulumisia sisältävää postausta tajuan muutaman asian. Ensinnäkin näitä tulee tehtyä aivan liian vähän tänne blogin puolelle, koska somessa muuten tulee jaettua niin paljon sen hetkisiä fiiliksiä. Toisena on, kuinka kivaa on palata hieman muistelemaan mitä fiiliksiä oli muutamakin viikko takaperin, yleensä ei tule ajateltua millaisia ajatuksia ja tunteita oli hetki sitten, vaan tulee aina porskuteltua eteenpäin.

Puhuin teille tässä postauksessa väsymyksestäni ja siitä, kuinka löysimme ilman lääkärin apua ratkaisun raudanpuutteesta. Snapchatissa tästä asiasta paasasinkin, kuinka viime lääkäri reissulla jouduin purra melkein hammasta yhteen kiukusta.

Kävin ottamassa neljän kuukauden raudan syömisen jälkeen verikokeet ja katsomassa miten ferritiini on lähtenyt nousemaan. Minulla tuo lukema oli ennen raudan syömistä 12 ja tämän labran viitearvojen mukaan vain yhden pykälän alempana, johon tuolloin lääkäri tokaisi ettei voisi niin paljoa vaikuttaa väsymykseen.

Uusissa verikokeissa huomattiin, kuinka ferritiini oli noussut 24 ja olin tähän itse pettynyt. Olen lukenut ja tutkinut asiaa eri lähteistä ja monessakin paikassa sanotaan nuorella urheilevalla naisella, jolla tulee kuukautiset säännöllisesti pitäisi S-Ferritiinin olla lähemmäksi 100.Laakarissa_tappelua_&_jouluiset_kuulumiset_1Laakarissa_tappelua_&_jouluiset_kuulumiset_2Laakarissa_tappelua_&_jouluiset_kuulumiset_3

Takki Zara/ Villapaita Bik Bok/ Housut & Kengät Nelly.com/ Pipo & Hanskat H&M/ Huivi Cubus/ Laukku Glitter

No kuten sanottu 24 verrattuna 100 on vielä pitkä matka ja kun tähänkin lukemaan päästiin kummiskin neljän kuukauden raudan syönnillä. Juttelin pettymyksestäni lääkärille, joka kerta toisensa jälkeen tokaisi viitearvon olevan jo hyvä, ettei rautavarastojen tarvitse olla niin korkealla, johon vielä tokaisi nähdessäni turhautumiseni ’et ole ainoa joka käy täällä puhumassa ferritiinin nostamisesta.’ Tämä lause toi mulle hampaiden puremista niin paljon yhteen, että olisi jo puruluun paikka ollut.

Mielestäni on ihan älytöntä, kuinka näinkin yksinkertaiseen vaivaan kuin väsymys tyrkytetään aina ensimmäisenä masennusta. Ärsyttää kuinka nykypäivän lääkärit eivät tutki eri vaihtoehtoja ja varsinkin senkin jälkeen kun on omasta kokemuksesta kertonut, kuinka raudan syömisen aloitettua väsymys on vähentynyt huomattavasti.

Jos joku siellä ruudun toisella puolella ihmettelee, minkä takia rautavarastojen nostaminen on tärkeää varsinkin tässä minun tilanteessa on, kuinka pahaksi väsymykseni oli päässyt tämän takia. En nähtävästi saa tarpeeksi rautaa ruokavaliostani, jonka takia haluan saada ferritiinin korkealla, jolloin voin mahdollisesti lopettaa rautatablettien syömisen ja päästä kokonaan eroon väsymyksestä. Jos nyt tällä hetkellä tyytyisin tämän hetkiseen rautavarastojen arvoon ja lopettaisin rautateblettien syömisen, tippuisi ferritiini helposti uudestaan sinne 12, tai jopa vieläkin alemmaksi.Laakarissa_tappelua_&_jouluiset_kuulumiset_4Laakarissa_tappelua_&_jouluiset_kuulumiset_5Laakarissa_tappelua_&_jouluiset_kuulumiset_6Lääkärin kanssa väittelystä huolimatta tällä hetkellä on ihanaa voida sanoa olon tuntuvan todella onnelliselta. Vaikka aina tulee pieniä asioita mitkä vaikuttaa omaan olemassa oloon, niin silti päällisin ja hieman syvemmältäkin kaikki tuntuu just nyt hyvälle. Tää joulu tuntuu odottamisen arvoiselta ja on ihanaa pystyä nyt nauttimaan siitä, vaikka Simba tähän aikaan vuodesta vahvasti mielessä onkin.

Omaa onnellisuutta ei pitäisi koskaan aliarvioida, vaan ruokkia sitä. Syksyllä menin pitkään haparoiden ja ajatukset on lennellyt pohjoisesta itään. On ihanaa ollut huomata, kuinka asioista puhuminen helpottaa ja sen kautta olen löytänyt balanssin vaikeimmillekkin ajatuksille.

Tästä joulusta tulee ihana tiedän sen sisälläni, enkä malta odottaa yhteisen ajan viettämistä koko perheen kanssa!

Kuvat: Marjut Keski-Korpi

-Ninni


4 thoughts on “Lääkärissä tappelua & jouluiset kuulumiset

  1. Uggh, tiedän niin fiiliksen tosta lääkäreiden kans tappelusta, kokemusta ferritiinistä vääntämisestä mutta myös muista jutuista. Viimeks eilen aikani itkin lääkärille puhelimessa ja kun vaan huudettiin takasin niin laitoin luurin kiinni. Ei tän pitäis mennä näin :/

    Liked by 1 henkilö

  2. En ymmärrä tota lääkärien vähättelyä tästä raudanpuute aiheesta! Turhauttavaa! Mä kävin kans labroissa ja ferritiini oli 50, joten ei lääkäriä asia sen enempää kiinnostanut… Ja asia jäi siihen :/ Turhauttavaa. Oon miettinyt, että pitäisi vaan syödä ja katsoa vaikuttaako oloon, mutta pelottaa kuinka vaarallista on jos hemoglobiini nousee liikaa.. Mutta suosittelen sulle, että jatkat vaan sitkeästi raudan syömistä! Siitä on ollu sulle kuitenkin apua ja se on ihan normaalia, että toi arvo nousee noin hitaasti!

    Liked by 1 henkilö

    1. Totta toiki! Kannattaa seurata tarkkaan lukuja, ihan hirveetä ettei lääkärit välitä, vaikka se on niiden työtä! Mullakin meni maku kokonaan lääkäreihin, vaikka tämä kyseinen oma lääkäri on ollut ennen tosi kiva ja ei oo lääkäriin meno jännittänyt, mutta nyt tän viime kerran jälkeen ei kyllä huvita käydä ja onneks ei tarviikkaan! 😓🙄 Kiitos tsempeistä, yritän sinnikkäästi muistaa syödä 💛

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s