Hellou!
Nyt on tullut hemmoteltua niin hiuksia, kuin nassuakin syksyä vasten. Jossain vaiheessa tuli pitkästä aikaa kiinnostus ottaa ripsienpidennykset, joskus ammattikoulussa muutaman kerran ne olikin. Sitten hetken aikaa taas pohdiskelin ja päätin olla ottamatta pidennyksiä, koska hieron silmiä aika paljon, myöskin nukun mahalteen jolloin ripset ottaisi liikaa osumaa.
Jotain halusin nassulle tehdä ja kesällä törmäsin Laurarosillan instagramin kautta alennuskoodin Alejandraan. Sitä kautta bongasin Lash lift nimitetyn ripsien kestotaivutuksen, jolla saadaan ripset näyttämään pidemmiltä ja silmät ihanan kauniilta.
Ripsien taivutuksen yhteydessä ne värjätään, jolloin ripset näkyy vielä paremmin. On ihanaa, kun nassu näyttää aina hieman laiteltu, silti luonnolliselta ja raikkaalta. Meikatessa harvemmin laitan ripsiin lisäksi ripsiväriä, koska ne näyttävät kevyiltä ilman. Toki jos haluaa näyttävämmän lopputuloksen, niin voi ripsiväriä laittaa vielä päälle.Kävin maanantaina Alejandrassa ottamassa jo toiseen kertaan ripsiin Lash Liftin ja samalla kulmatkin värjättiin. Rakastuin tähän helppoon lookkiin mikä tulee silmiin, kuin hetkessä ja kerrankin kulmatkin näyttää oikeasti hyviltä! Vaikkei kyseessä olekkaan minkäänlainen yhteistyö haluan suositella rentouttavaa ja ammattitaitoista kauneushoitolaa teille.
Kuinka ihanaa onkaan, kun on löytänyt oman luottokampaajan ja kauneushoitolan, pieniä hemmotteluhetkiä silloin tällöin tarvii meistä jokainen.
-Ninni
4 thoughts on “Luonnollisen näyttävät ripset”