Tyylit vastakkain #1

Hellou!

Tervetuloa ihan ensimmäisen tyylit vastakkain postaussarjaan. Oon pitkän ajan kehitellyt ideaa millaisen oman jutun haluaisin tuoda blogiin, ja ensimmäinen asukuviin liittyvistä postaussarjoista tuntui suuri suosikki olevan –erilaisia tapoja yhdistää.

Ajattelin tämän rinnalle ottaa toisen joka kertoo enemmän mun tyyleistä ja miten yhden ihmisen tyyli voi vaihdella päivästä riippuen. Aikanaan oon kirjoittanut jonkun postauksen, mutta veikkaan sen menneen aikapäiviä sitten roskakoriin blogia siivotessa, mutta avataan hieman mistä tämä idea sai alkunsa.

Ala-asteelta asti olen aina etsinyt omaa tyyliäni ja kokeillut rohkeasti paljon erilaisia. Joskus luulin, että ihmisen täytyy pukeutua samanlailla jatkuvasti, mutta näin vanhetessa sitä oppi, kuinka se oma tyyli voi olla päivästä ja mielialasta riippuen vähän erilainen.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä on ehdottomasti yksi mun suurimmista kontrasteista tyylissäni, tässä asussa tunnen olevani omalla tapaa badääs. Semmonen minkä laitan päälle, kun haluan vähän ehkä rohkeammin näyttää sitä toista puolta itsestä. Rakastuin tähän kirkkaan oranssiin paitaan ensi silmäyksellä, vaikkei se sovi ehkä jokaiseen hetkeen -on tää ehdottomasti yksi niitä parhaimpia paitoja materiaaliltaankin.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paita Carlings/ Housut & Kengät Nelly

Tähän ekaan postaussarjaan otin toisiksi kuviksi mukaan vanhat asukuvat, koska tällä hetkellä ei ollut valmiina mitään tyttömäisempää tyyliä. Rikottujen farkkujen, bootsien ja tämän ihanan oranssin pitkähihaisen vastapainoksi halusin ottaa kauniin kukkaisen paidan farkkuhameen kanssa, jonka siis näittekin ensimmäistä kertaa tässä postauksessa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Off shoulder & Farkkuhame Nelly/ Kengät Ellos/ Laukku Bik Bok

Mulle merkkaisi ihan älyttömästi jos kommentoisit alas mitä mieltä oot asuista, kumpi on parempi ja mitä mieltä oot tästä postaussarjasta? Ihanaa alkanutta viikkoo just sulle sinne ruudun toiselle puolelle ❤

-Ninni

7 kommenttia artikkeliin ”Tyylit vastakkain #1

  1. Tykkään molemmista tosi paljon. Just fiiliksen mukaan. Mullakin joskus ”aikuinen nainen”-päivä, sitten mennään tukka ponnarilla sporttityylillä ja välillä farkku-collaripaita on se juttu. Fiilikset vaihtelee, niinkuin tyylikin.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s