Hellou!

Ajatuksena on pitkään ollut kirjoittaa teille tarinani keskittymis- ja lukihäiriöstä. Pidin instagramissa tästä vielä kyselyn rohkaisuksi itselleni, koska vastaukset olivat vain myöntäviä, niin tässä sitä nyt kirjoitetaan.

Ammattikoulun kakkos- tai kolmasluokalla pääsin ensimmäistä kertaa lukihäiriö testiin, kun luokallani oli tyttö jonka kanssa juttelimme omista vaikeuksista lukemisen suhteen. Sen keskustelun ja pohdinnan jälkeen maailmani avautui, kuinka koko kouluikäni tämmöistä ei ole ikinä edes pohdittu. Varsinkin, kun moneen otteeseen olin puhunut opettajilleni siitä, kuinka opiskeleminen on erityisen vaikeaa.

Ammattikoulussa tehtyäni testin oli lukihäiriö heti selvä ja juttelimme testin tekijän kanssa samalla keskittymishäiriöstäni. Olin niin musertunut siitä, koska jos tämä olisi jo lapsena osattu tutkia olisin saanut koulun käyntiin ihan erilaista tukea, enkä välttämättä olisi yläasteellakaan menettänyt niin pahasti hermoja ja luovuttanut opiskeluiden suhteen.

Lapsena tykkäsin koulusta, äidinkielentunnit olivat ykkösluokalla yksiä lemppareita, koska pääsimme opettelemaan niin paljon kaikkea uutta. Isommilla luokilla matematiikan alettua monimutkaistumaan aloin hetki hetkeltä luovuttamaan.

En mitenkään pysynyt muiden tahdissa ja eilen opiskeltu asia oli jo seuraavana päivänä unohtunut. Täytyy myöntää, jos lapsuudenystäväni ei olisi ollut samalla luokalla ala-asteelta yläasteelle asti ja tsempannut olisin luovuttanut aivan paljon helpommin kaiken suhteen.

Ala-asteella meillä alkoi englannin kielen opiskelu josta olin todella innoissani, mainittakoon tähän väliin ettei meidän ala-asteen opettajista melkein kukaan ollut sydämellinen ihminen. Oma opettajamme oli liian tiukka, (joka viimeisenä vuotena vaihtui ja uusi opettajamme oli aivan ihana!) joka piti minua tyhmänä, koska käytin sormiani laskemisessa, enkä osannut kelloa. Englanninopettaja oli välinpitämätön, yritin tehdä kaikkeni oppiakseni tarpeellisen kielen. Myöhemmin hän alkoi rinnastamaan minua, kuinka muut osaavat paljon enemmäin ja tulen aivan liian jäljessä.

Ylä-asteella annoin uuden mahdollisuuden ruotsin kielelle ja ensimmäisestä kokeesta sainkin 7+ joka oli suuri muutos, ennen täydellistä alamäkeä. Uusia asioita opittiin paljon kerralla, enkä pysynyt muiden tahdissa. Tunnit alkoivat ahdistamaan ääneenlukemisen takia, se oli vaikeaa jopa yksinään ja ryhmässä tullut paine ei auttanut. Yläasteella olin luokkani poikien kiusan kohde joka sattui vielä enemmän, koska he näkivät opiskeluni vaikeudet.

Off shoulder Nelly/ Farkut Nelly/ Kengät Stadium/ Huopahattu Junkyard

Sitten iski luovutusvaihe

En loistanut äidinkielessä, en oppinut matikkaa, en maantietoa, olin ainoastaan liikunnassa ja kuvaamataidossa hyvä, niillä tunneilla rakastin olla. Liikunnassa olin parempi kuin kukaan muu ja se tuntui erittäin hyvältä. Kuvaamataidontunnilla sain uppoutua piirtämiseen, joka oli nuorena lempiharrastukseni.

Luova tekeminen on ainut asia johon jaksan keskittyä nykypäivänäkin. Aikaa on kulunut ja vuosia kestänyt katkeruus kadonnut. Toki ajatus siitä ei ikinä katoa, että olisin varmasti ollut vähintään 7 arvoinen oppilas jos joku olisi minua auttanut ja vaikeudet osattu havaita aikaisemmin, eikä yleistää siihen ettei pieni tyttö muka haluaisi vain oppia.

Nykypäivänäkin keskittymis- ja lukihäiriö näkyvät pienissäkin asioissa. Keskittymiseni häiriintyy helposti ja jos kesken tekemisen mieleeni tulee yksikin asia, jään sen asian tielle.

Esimerkiksi, kirjoitin kalenteriin ylös työvuoroja ja huomasin yhden listan puuttuvan joten aloin etsimään sitä puhelimesta. Selasin puhelimen galleriaa ja huomasin siellä olevan vanhoja työvuorolistoja joten siivosin ne pois. Seuraavaksi katsoin ilmoitukset (tässä vaiheessa olin unohtanut jo alkuperäisen tekemisen) jäin pyörimään 10 minuutiksi someen, jonka jälkeen aloin tekemään ruokaa. Loppujen lopuksi työvuorolistan kirjoittaminen kalenteriin jäi kokonaan.

Keskittyminen herpaantuu joskus liiankin helposti, mutta saatuani tietynlaisen moodin päälle bloggaamiseen, urheiluun, kuvien ottamiseen, siivoamiseen, tai johonkin mistä todella pidän, ei keskittyminen herpaannu ja silloin en malta lopettaa tekemistä.Keskittymishäiriön huomaa siitä, että olen välillä erittäin huono pysymään paikallani, tässä olen iänmyötä oppinut hirveästi, mutta jos joskus istun paikallani ja näyttäisin kuuntelevani toisella puolella olevaa ihmistä, voi ajatukset olla ihan muualla. Tämänkin huomaa taas siinä, jos toinen kysyy jotain niin en tiedä mistä hän on edes puhunut. Olen ollut erittäin vilkas ihminen ja olen sitä välillä edelleen, kuten moni osaa flippaamiseni ja edes takaisin pomppimiset kuitata.

Lukihäiriön kanssa olen oppinut paljon ja täydellinen hiomakivi siinä on tämä sivusto. Ilman rakkauttani blogin pitämiseen, en tietäisi moniakaan yhdyssanoja ja kirjoitusvirheitä olisi lukemattomia. Joten tämä sivusto on mun vesi janoon, ensimmäistä kertaa nään omin silmin edistystäni, saan vihdoinkin olla ylpeä ja vaikka kuinka joku haluaisi joskus loukata, niin olen sitä varten parsinut suojaviittaa ympärilleni ala-asteelta asti.

Vaikka joskus tekstiin tulee virheitä niin en anna sen enää lannistaa, jaksan tehdä parhaani enkä ole luovuttamassa niinkuin vuosia sitten opiskelun suhteen. Vihdoista viimein olen löytänyt juttuni jossa voin loistaa, keskittymis- ja lukihäiriöstä piittaamatta.

Mää oon Ninni, ja olen melkein koko elämäni kamppaillut siinä uskossa, että olisin tyhmä. Jos yllämainitut vaikeudet opiskelun, ja vapaa-ajan käytössä kuulostaa sun kohdalla tutulta niin tutki asiaa, puhu vanhemmille, lue netistä tietoa, äläkä vaikene siitä. Älä jää yksin kamppailemaan 💛

-Ninni