Ensi kuussa tulee täyteen kolme vuotta siitä, kun tämä blondi pakkasi muutamat muuttolaatikot, sängyn, pyörän ja kissat pakettiautoon ja lähti kohti 20 neliöistä Kontulan yksiötä. Siitä päivästä asti olen oppinut kaukana asumisen hyviä ja huonoja puolia, silti vaikka kuinka pitkä olisi huonojen puolien lista en ole päivääkään katunut päätöstäni lähteä landelta suureen kaupunkiin.

Puhuimme juuri siskoni kanssa puhelimessa ja naurahdin ääneen, kuinka en edes osaisi kuvitella asuvani Tampereella, en yhtään kauempana Helsinkiä -ei edes Vantaa, tai Espoo kävisi.

Silti jatkuvasti niin lähipiirissä, kuin myös tuttavien kesken tulee aika ajoin puheenaiheeksi välimatka perheeseen. Kuinka sitä pystyy olla näkemättä pitkiäkin aikoja, miksi haluaisi lähteä perheen läheltä, miten kaverisuhteiden kävisi.

Näihin ja lukuisiin muihin kysymyksiin vastaan aina positiivisesti, koska niitä näen aina enemmän, mutta tällä kertaa haluan keskittyä niihin puoliin mitkä tekevät kaukana asumisesta vaikeaa.Ehdottomasti asia mikä välillä surettaa on, kuinka kummityttöni kasvaa ja se jää suurilta osin fyysisesti näkemättä. Onneksi nykyaika on helppoa ja pystymme juttelemaan videopuheluita, mutta suureksi osaksi jään hänen lapsuudestaan pois.

Aluksi muuttaessa mietin paljon unohtaako vanhempani minut, haha joo tiedän tämä oli 19-vuotiaan pikkuisen Ninnin pelko, ettei vanhemmat enää vaan yks kaks välitä missä kuopus vipeltää. Myöskin se pelotti, kuinka välimatka vaikuttaisi koko perheeseen. Kukaan meistä lapsista ei ollut vielä asunut yli 200 kilometrin päässä ja mietin paljon jäänkö monista asioista paitsi.

Alkuun myös harmitti, kuinka suurin osa ystävistä katosi. Monet katosi jo silloin, kun kerroin muuttavani Helsinkiin kuukauden päästä ja pikku hiljaa yksitellen jokainen ystävä jäi ”entiseen elämään.” Toisaalta tämän osasin aavistaa, eikä siinä vaiheessa sitä edes jaksanut sen suuremmin miettiä, koska lyhyessä elämässäni on mennyt ja tullut monia ystäviä ja kavereita, joten tähän on hassulla tapaa jo oppinut.

Vaikein asia on ymmärtää ajan kulu, joskus on mennyt pitkiä aikoja ettei ole nähnyt perheenjäseniä ja sillä hetkellä ei aina osaa ottaa siitä ilosta kaikkea irti. Jos vanhempani tulevat käymään tuntuu, että jokaisesta sekunnista pitäisi nauttia täysillä. En uskalla katsoa puhelinta, koska seuraavana hetkenä he ovatkin jo ajamassa takaisinpäin. Yhteistä aikaa ei haluaisi hukata turhuuksiin, vaan saada kaikki irti niistä hetkistä.

Paita Nelly/ Housut Monki/ Kengät Ellos

Vuosien mittaan on tapahtunut vaikka ja mitä. Kaikista vaikein asia on, kun tarvitsee olkapäätä joutuu sen eteen jonkun aina matkustaa. Äiti ei ole enää alakerrassa vastassa, kun tarvitsee saada hali, tai sisko pienen ajomatkan päässä, kun haluaa heittää aivot narikkaan ja katsoa yhdessä Disneyn leffoja. Surun tullessa kylään sitä on joskus yksin, koska perhe lohduttaa monesti pelkästään vain olemuksellaan, koska onhan se sentään perhe.

Vaikka listassa on suuria juttuja ja monet varmasti miettii, miksi ihmeessä tämä kaikki pitäisi kestää, niin omalla tapaa rakastan näitä haasteita. Jos joskus iskee hätä saada hali äidiltä, tiedän aina pääseväni seuraavalla junalla, tai bussilla. Koskaan ei tarvitse olla yksin ja tottakai pitää rakentaa omaa tukiverkostoa uuteen kaupunkiin, vaikkei kukaan korvaa perheen olemassa oloa, niin pahimpina hetkinä ystävät auttavat.

-Ninni