ASMR videot keino rentoutua

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAKuinka monille teistä on jo tuttuja ASMR videot? Törmäsin näihin YouTubessa kaksi kuukautta sitten Linda Ekrothin kanavalla, jolloin aloin paremmin tutustumaan näihin videoihin. Teininä kuuntelin paljon luontoääniä silloin kun oli vaikea nukahtaa, nyt on taas pitkään ollut levoton nukahtaa, eikä uni ole ihan hetkessä tullut.

Päivisin olen opetellut pitämään yhden hetken menojen keskellä jolloin menen sohvalle, tai sängylle pitkäksi rauhoittumaan ajatusten ja tekemisen suhteen. Joko nukkuakseni päikkärit, tai vain hetken rauhoittuakseni (yleensä juuri siihen päikkäri aikaan, kun 22-vuotias tarvitsee vielä päivän aikana unet jaksaakseen.) Mietin todella paljon asioita ja välillä myös stressaan asioista turhaan, jolloin niin sanottu time out päivän aikana tekee hyvää.

ASMR videot ovat helppo tapa saada unen päästä kiinni, tai pystyä rentoutumaan arjen keskellä. Videoita on hieman vaikea selittää, koska parhaiten niistä pääsee kiinni itse kuuntelemalla, koska näitäkin on niin monta erilaista kuin on tekijöitäkin. Aluksi videoiden katsominen tuntui todella oudolta, kun joku kuiskailee korviin naputtaen erilaisia esineitä.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAHuomasin myös mitä enemmän videoita kuunteli niin maku muuttui näiden suhteen ja omat lempparit alkoi löytyä. Aluksi tykkäsin vain äänistä ilman puhetta, mutta löydettyäni hyvän tubettajan rauhallisella äänellä aloin tykkäämään puheesta, ja yksi lemppari on esimerkiksi Sita Salminen.

Jos teilläkin on välillä vaikeaa keskittyä asioihin, niin pieni paussi tekee hyvää ja kannattaa kokeilla erilaisia keinoja. Huomasin myös alkavani naputtelemaan tavaroita erilaisissa tilanteissa ja välillä ihan huomaamattakin. Ehkei kassajonossa sormia naputtava asiakas olekaan hermostunut, vaan naputtelee rentoutuakseen!

Nyt aurinkoisilla keleillä on hyvä mennä ottamaan ulos aurinkoa rantatuoliin ja kokeilla mitä mieltä oot ASMR videoista ja nähdä rentoudutko paremmin niiden parissa, vai tuntuuko ne ihan oudoilta.

-Ninni


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s