Aivan ihanaa sunnuntaita jokaiselle! Vaikkei aurinko paista, niin silti tämä on yksi täydellisimmistä kevät päivistä. Nokkelimmat voivat huomatakkin ensimmäisen uudistuksen blogissa.
Olen pitkään jo miettinyt millä tavoilla lähden blogia muokkaamaan ja kun opittavaa on paljon niin liikkeelle on lähdettävä pienin askelin. Ensimmäinen täydellisin muutos on nettisivun suhteen, olen aivan liian pitkään viivytellyt oman domainin kanssa, mutta ei enää.
Muutoksia tulee pikku hiljaa seuraavan viikon aikana näkymään, koska en ole vielä lyönyt ulkoasun suhteenkaan mitään lukkoon, niin annan mielikuvituksen laukata ja mennä fiiliksen mukaan.
Neule Chiquelle/ Housut Cubus/ Laukku Primark/ Kengät Skopunkten
Tänään on täydellinen päivä pysytellä sisällä koneen äärellä, kun viikonloppuna on tullut juhlittua. Perjantai oltiin viettämässä puolison synttäreitä ja yllätykseni takia en nukkunut viimeistä yötä kunnolla, koska pelkäsin unissani kertovan tulevasta. Jännityksestä huolimatta yllätys onnistui ja saatiin vietettyä porukalla hauska ilta hyvän ruuan, aliaksen ja keilailun parissa.
Eilen nautittiin keväisestä säästä ja ilta vietettiin sohvalla Ben and Jerrys jäätelön kanssa ja katsottiin lempparisarjaa Grimmiä. Mistä meillä loppuukin kohta jaksot netflixistä!
Tänään uppoudun siivoamaan kotia, muokkaamaan blogi ja nauttimalla inkivääriteestä kurkkukipua vastaa. Mitä teidän viikonloppuun kuuluu ja ihanimpaan päivään viikosta, joka tietysti on sunnuntai!
-Ninni
One thought on “Kevään kunniaksi blogissa tapahtuu”