Kuinka ihanaa onkaan haistaa erilaisia asioita, juuri valmistettu herkullinen ruoka, kevään kukkaset, puhdas pyykki ja läheisten tuoksu. Tietyistä hajuista tulee muistoja mieleen ja hajun perusteella osaa liittää asioita yhteen, kuten bensa-asemista tulee isäni autotalli mieleen ja puhtaista lakanoista pitkät sunnuntaiaamut sängyssä.
Joistakin tietyistä tuoksuista tulee ihmisiä mieleen, niin läheisiä kuin myöskin menneisyydestä. Tietystä miesten hajusteesta tulee aina mieleen ylä-aste aikainen kaverini, kun taas äitini oman tuoksun tunnistaa hänen vaatteistaan.
Aikanaan otin ensimmäiseen asuntooni yhden äidin paidoista ja aina ikävissäni puin sen päälle. Sama paita on pysynyt kaapissani pienenä muistona, vaikka äidin tuoksu siitä onkin haihtunut.Hajuaistissa erikoisinta on se, ettei itse koskaan tiedä miltä tuoksuu. Siksi oon aina halunnut tarkkaan etsiä hyvän hajuveden joka sopii omalle keholle.
Escada on tuttu merkki jo nuoruudesta asti, kun sain ensimmäisen pulloni tuliaisiksi isoveljeni tyttöystävältä. Siitä asti olen rakastanut Escadan erituoksuja ja ensimmäinen joululahja puolisoltani oli Escadan raikkaan ja romanttisen tuoksuinen Turquoise Summer – josta käytettyäni säästin pienemmän pullon yöpöydän laatikkoon muistoksi, ja aina ikävöidessäni tiettyjä aikoja ja muistoja voin sitä haistaa.
Sopivan hajusteen löytäminen on yhtä täydellinen kombo, kuin ihanan kasvonaamion löytäminen. Varsinkin nuorille Escadan tuoksut sopivat niiden hedelmällisten ja raikkaiden ominaisuuksien takia!
-Ninni
Siis mä en hajuvesistä pahemmin välitä ja sen takia melkein tämän postauksen skippasinkin, mutta vitsi kun oli hienosti kirjoitettu teksti ja ihan sikahienot ja kekseliäät kuvat! Vautsi, kyllä se vaan niin on että mistä tahansa asiasta saa postattua mielenkiintoisesti, jos taitoa löytyy ❤
TykkääLiked by 1 henkilö
Voi kiitos Sanna 😍💖 Tää kommentti piristi niin mun lauantai-iltaa! Ihanaa viikonloppua sulle ihana 😘
TykkääTykkää