Heippa!
Eilen en kerennyt asettumaan blogin ääreen niin siirsin suosiolla perjantain postauksen näin lauantain piristykseksi! Tämä aihe on kummiskin semmonen minkä haluan saavan ajatuksia monissa teissä lukijoissa ja keskustelua aikaiseksi.
Rinnoista puhuminen tuntuu olevan aina muodissa ja niistä pohditaan onko pienet, vai isot rinnat paremmat. Koetaan painostusta ja epävarmuutta oli minkä kokoinen varustus tahansa. Olen joskus aikanaan tehnyt postauksen liittyen hieman tähän asiaan, ja sen voit käydä lukemassa sen tästä linkistä.
Vaikka postaus on vanha on mielipiteeni pysynyt samana ja vuosia tullessa lisää on teinivuosien tuomat paineet jäänyt pois, toki meillä kaikilla on päiviä jolloin epävarmuus iskee ja se on täysin normaalia, mutta epävarmuus omista rinnoista ei ole palannut koskaan.
Jos olisi mahdollisuus palata ajassa taaksepäin kertoisin 15-vuotiaalle Ninnille, ettei pieniä rintoja tule hävetä ja viiden vuoden päästä olet täysin tyytyväinen niihin, voit siis suosiolla jättää tyhmän näköiset push-up rintaliivit pois, jotka hiertävät ja kiristää kokoaika. Isoilla rinnoilla kun ei saa työpaikkaa, koulutusta, rakkautta, eikä elämän iloa.Nykyään yhä useammat naiset jättävät rintaliivit kokonaan pois niiden epämukavuuden takia. Sen takia pieni rintaisuus on helppoa, koska edullisia, pehmeitä ja oikeasti mukavia rintaliivejä löytää jokaisesta kaupasta.
Ei tarvitse ostaa puristavia kaarituellisia liivejä, jotka eivät hengitä yhtään päällä. Kuvassa näkyvät H&M rintaliivit maksoivat 10€ ja tämän tapaisia pehmeitä, hengittäviä ja kaarituettomia liivejä suosin!
Niin villiksi en koskaan heittäytyisi, että olisin ilman minkäänlaista suojaa ihmisten ilmoilla, koska kummiskin oma kroppa on arvostamisen arvoinen asia. Oikeanlaiset rintaliivit ei purista, vaan tuntuvat juuri ihanan naisellisilta päällä, jotka on myös ihanaa pukea päälle.Lush paketin arvonta loppui eilen ja onnetar suosi tällä kertaa Helenaa! Kiitos kaikille osallistujille, oli ihana lukea kauniita kommentteja siitä kuinka blogini teitä miellyttää.
Tälläiset arvonnat ovat aina kivoja ja itseänikin aina kutkuttaa mahan pohjasta, koska on kivaa vaihtelua antaa pientä piristystä edes yhdelle teistä. Oikein aurinkoista kevättä kaikille ☀
-Ninni
Mäkin käytän nykyään oikeastaan vaan kaarituettomia liivejä tai sit oon ihan ilman mitään, pienirintaisena on onneksi helppo tehdä tällainen valinta. 🙂 hyvä postaus!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Reetta! 😍 Onneks on helppoa ja kaarituettomien kanssa istuu paremmin monet paidatkin!
TykkääTykkää
Mullakin on ehkä viimeiset puolitoista vuotta ollut perinteiset kaarituelliset rintsikat käytössä ehkä parina päivänä kuukaudessa. Mulla vaan on sen verran isot rinnat, ettei mulle löydykään tosta noin vain tollaisia ihania kaarituettomia liivejä tai braletteja, vaikka sellaisia oonkin himoinnut. Niiden sijaan mulla onkin nykyään päivittäisessä käytössä pehmeät ja mukavat urheilurintsikat (joita en kyllä koskaan itse urheilemiseen käytä, haha!). Mutta löytäispä itsekin joskus jotkut mukavat mutta seksikkäät liivit!
TykkääLiked by 1 henkilö
Noi urheilurintsikat on kyl yks hyvä vaihtoehto! Itelläkin on monesti käytössä, varsinkin töissä 😊 Olis kyllä hyvä jos iso rintaisille löytyis paremmin erilaista valikoimaa ja myös edullisempaan hintaan!
TykkääTykkää
Taisin juuri rakastua sun blogiin! Ihanan persoonallisia ja aitoja postauksia upeilla kuvilla! 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Erika 😍 Tää kommentti tuli kyllä luettua nyt niin parhaimpaan ajankohtaan, ja nyt voi hymy suupielillä mennä nukkumaan!
TykkääTykkää