Moikka!

Instagramissa pidin muutama viikko takaperin kyselyn siitä, haluaisitteko kuulla yhdestä yliluonnollisesta kokemuksesta joka tapahtui vuosi sitten. Olen miettinyt asian kirjoittamista, mutta kokenut tämän olevan sen verta arka aihe, etten koskaan tätä tulisi avaamaan varsinkaan blogissa.

Rohkaisua tähän asiaan sain jaettuani kokemuksen ystävän kanssa jonka tiedän olevan järkevä tämmöisten asioiden suhteen. Ja koska en otsaani saanut hullun leimaa, päätin joskus tulevani tästä kirjoittamaan jos asialle on kysyntää.

Vaikka olen mielikuvitukseni kanssa hyvin vilkas niin silti tämmöiset asiat eroittaa mitkä ovat vain mielikuvituksen tuottamaa. Jaan teille nyt kokemukseni joka tapahtui Simban poismenon jälkeen samana iltana.28.3 tulee vuosi kuluneeksi siitä, kun tein 21 vuoden elämässäni raskaimman päätöksen ja päästin rakkaan Simban sairauden tuottamista kivuista lepoon. Sinä iltana tunteet meni vuoristorataa, kotimatka eläinlääkäristä ei tuntunut todelta -olin juuri maksanut melkein 200€ saadakseni perheenjäseneni parempaan paikkaan.

Kotiin päästyä romahdin lattialle itkuisena huutaen, missä vauvani on. Puolisoni rauhoitti ja illan hämärtyessä päätimme lähteä käymään hieman kävelyllä, koska kotona tunteet olisi vain pakkautunut ja raitis ilma selvittäisi sitä, mitä juuri on tapahtunut. Kävelyn alussa katseltiin tähtiä taivaalla ja kirkkaimman tähden löydyttyä tiesin siellä kaukana turvassa olevan pienokaiseni.

Kävimme 15 minuutin kävelyllä suurimmaksi osaksi hiljaa ollakseen. Oltiin kodin lähellä pienellä suoralla kävelemässä, kun tunsin jotain todella tapahtuvan. Mieheni käveli vasemmalla puolellani, kun taas oikean jalkani vieressä tunsin jonkun pienen tepsuttavan. Hidastin askeltani ja tunne siitä, että Simba käveli vieressäni vain vahvistui. Tässä vaiheessa sanoin puolisolleni asiasta, itkuisena ja hieman pelokkaana. Molempien tunteet olivat olleet sinä iltana todella vaihtelevat, eikä mieheni ymmärtänyt minun tarkoittavan oikeasti Simba kävelee vieressäni.

Nurkan taakse kääntyessä tunne hävisi, mutta ei surullisella tapaa. Oudolla tapaa olin juuri sillä hetkellä kaiken surun ja menetyksen keskellä onnellinen, koska tunsin vielä kerran sen mitä jouduin menettämään, pienen eläimen rakkauden ja huomion osoituksen, mutta myös kiitoksen.

Kiitoksen siitä, ettei toinen joudu taistelemaan enää kipuja vastaan, ei enää yhtään lääkärikäyntiä. Kiitoksen vuosista mitä saatiin kokea ja kiitoksen perheestä, joka nelisteen rakennettiin. Kiitoksen siitä, että pieni kissa sai turvallisen kodin ja nukkua jokaisen yön rakastetussa ympäristössä.Vaikka tunteeni olivat olleet sinä iltana todella vaihtelevat, en hetkeäkään epäillyt, etteikö tapahtunut olisi totta. Se oli yhtä totta kuin jokainen heräämäni aamu, jokainen tuntemani kipu ja onni. Vaikka asia tuntuukin todella erikoiselta, olen kiitollinen saadessani kokea tämän pienen hetken.

Sain kokea vielä pienen hetken tunteesta mitä en välttämättä enää koskaan tule kokemaan. Sain vielä kerran jättää hyvästit ja tuntea sen, että minulla on joku suojelemassa jokaista matkaani.

Kuvat: Tom Mikael

-Ninni