Moikka!
Oli ihanaa huomata kuinka teitä kiinnostaa kuulumiseni ja sen tapaiset postaukset myös, joten jatketaan hieman samalla teemalla. Tuttuun tapaan höpötin Snapchatissa siitä mitä puolison kanssa päätettin tehdä (nyt jokaisen on jo pakko ladata kyseinen sovellus, koska sinne nähtävästi annan aina ensimmäisenä sneak peekkiä!)
Julkaisin kuvan minusta ja puolisosta jonka kuvatekstissä luki meidän tehneen seuraavan askeleen parisuhteessamme. Pidin ihmisiä jännityksessä ja jälkeenpäin alkoikin huvittaa, kuinka villejä ajatuksia ihmisiltä tuli pienen lauseeni takia. Sormuksia ei tullut sormeen, eikä isoa mahaa ole tiedossa, eikä vieläkään sitä koiravauvaa jota tässä ollaan kovasti haluttu lenkkiseuraksi. Sen sijaan toteuttettiin kodintäydennystä ja varsinkin puolison suurta unelmaa, ostamalla uusi televisio!
Meille tämä oli suuri asia, koska kumpikaan ei ole ennen ostanut upouutta telkkaria ja mitä ihaninta oli jakaa tämmöinen uusi kokemus yhdessä. Paketin saapuessa molemmat tärisi jännityksestä ja paketin purkaminen tuntui uudelta joululta. Olohuoneen ilme vaihtui heti ja tietysti leffakokemuksesta tuli aivan uusi.Joku kerta se seuraava askel on jotain, mikä on muidenkin mielestä yhtä suurta. Vaikka ne pienet asiat ovatkin niitä tärkeimpiä ja joskus yhteisen television ostaminen on suurempaa ja ihanempaa, mitä voisi sillä hetkellä ajatellakkaan.
-Ninni