Moikka!
Täällä blogin puolella on ollut hieman hiljaista ja syy siihen on ollut -lomamood. Joulu ja uusi vuosi tuli niin vauhdilla, ettei työn lisäksi jaksanut muuhun keskittyä. Mutta onhan meillä bloggaajillakin oltava vapaapäivät, ja somesta irtautuminen välillä tekee todella hyvää!
Mulla oli tarkoitus kuvata meidän koko asunto, koska syksyllä tuli vuosi täyteen täällä asumisesta. Silti tähän vuodenaikaan ei riitä valoisampaankaan aikaan valaisemaan tarpeeksi asuntoa. Silti sain räpsästyä meidän olkkarista kuvat, joka on kaikista eniten muuttunut muutaman kuukauden aikana.
Muistatteko postauksen jossa esittelin meidän valkoisen sohvan? Se oli yksi suurimpien unelmien täyttymys, mutta vain toiselle kanssa-asujalle.Avopuoliso on hinkunut divaanisohvaa niin kauan, muttei mun mieli ole lämmennyt ajatukselle. Silti kompromisseja on tehtävä elämässä ja parisuhteessa varsinkin. Ratkaisin meidän olkkarissa piilevän ongelman Elloksen tyylikkäällä rahilla.
Rahi tuo vähän erilaista särmää sisustukseen ja juuri sillä, ettei se ole valkoinen. Olohuone on muutenkin muuttanut näköään uudella tv-tasolla jonka vanhemmat löysi kirpparilta, ja ihanalla jalkalampulla jonka iskä herätti uuteen uskoon maalaamalla meidän sisustukseen sopivaksi.Vielä tuntuu olevan paljon muutettavaa ja siksi tulee unohdettua ottaa kuvia kodista. On aina ihana kuulla, kuinka meidän kotia ihastellaan ja kehutaan. Oon ollut todella kriittinen sisustamisesta ja tuo vanha nojatuoli tuntuu rikkoavan kaikki unelmat täydellisestä olohuoneesta.
Ei tässä muuta tarvita kuin malttia ja rohkeutta taas siihen, että on ihan okei ettei kaikki ole aina tip top valmista!
-Ninni
Oi vitsi miten kaunis koti teillä!<3 Kodin sisustaminen on kyllä sellainen ikuisuusprojekti, että tuntuu ettei siitä saa koskaan valmista, haha! 😀
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Katja! Niin tuntuu ja kun jotain saat valmiiksi, niin sit kerkeää jo mieli muuttua 😀 Sitä pelätessä milloin koko sisustuksen haluaa uusiksi!
TykkääTykkää