Moi!
Oottekin varmaan tässä matkan varrella oppinut siihen, kuinka haluan ajatella ostoksia ja olla edes hieman ekologinen. Lush postauksien myötä ootte siellä ruudun toisella puolella oppinut musta senkin, kuinka mielestäni on hullua kosmetiikan takia satuttaa ja tuhota ympäriltä asioita.
Kirjoituksen aihe ei kummiskaan ole nyt miettiä näitä asioita, vaan haluan esitellä teille yhden uuden luottotuotteen!Jonkin aikaa sitten kävin Ruohonjuuressa ensimmäistä kertaa katsomassa mitä kaikkea siellä onkaan tarjolla. Mariannen blogista Màdara merkki on tullut tutuksi ja Ruohonjuuressa tuotteet pisti ensimmäisenä silmään.
Uusiin tuotteisiin on virkistävää tutustua ja varsinkin, kun on kuullut paljon positiivista palautetta monien ihmisten kautta. Hutiostokset on niitä mitä pitää välttää ja siksi blogeista on hyvä lukea muiden suosituksia.Ensimmäinen kosketukseni Màdaran tuotteisiin on tämä samettisen täyteläinen käsivoide. Voide sisältää luumua ja lehmuksen kukkaa, mutta mielestäni tuoksultaan muistuttaa pehmeää salmiakkia ja lakritsin sekoitusta.
Näin syksyn aikaan huomaa kuinka kädet alkaa heti kuivumaan enemmän, siksi laukussa on aina mukana sopivan kokoinen ja tehokas käsivoide. Uskokaa pois, oon niin monet käsivoiteet kolunnut läpi vuosien mittaan, muttei yksikään ole ollut näin napakymppi.
Käsivoide hoivaa samalla kynsinauhoja, mitkä helposti pääsee huomaamatta kärsimään ilman erillista hoitamista.Jos tuotteet ei oo tuttuja niin käy tutustumassa Màdaran tuotteisiin tästä linkistä. Luonnonkosmetiikka on kohti parempaa ja edes vaihtamalla muutaman arkisen tuotteen luonnonkosmetiikkaan, tehdään paljon hyvää!
-Ninni