Nyt on tullut kuluneeksi 8 kuukautta siitä, kun olen viimeksi ollut töissä. Eikö kuulostakkin hurjalta ajalta? Melkein vuoden työttömänä ollut nuori nainen, joilta odotetaan paljon ja vakituisen työpaikan löytämistä.

Viimevuoden tammikuussa menin töihin vaatekauppaan, missä olin ollut aikaisemminkin. Se oli unelmien täyttymys, koska nuorempana Tampereella ollessa rakastin sitä työtä yli kaiken! Töihin oli aina mukava tulla, koska työporukka oli todella hyvä ja odotin myös täälläkin olevan.

Aika kului ja päivistä tuli rutiinia, mulla oli viimevuonna raskas kevät mistä täällä blogissakin huhuilin silloin. Se heijastui myös töissä ja kesällä vedin itseni piippuun töiden takia.

En ole oikein koskaan ollut ihminen joka silloin, kun kaikki tuntuu menevän kasaan niin jaksaisi esittää super kiinnostunutta siitä valitseeko asiakas valkoiset vai mustat sukat.

Jokainen joka on miestenvaatekaupassa töissä, tietää millaista se on ja nämä esimerkit tunnistaa. Kaikki miehet eivät käyttäydy esimerkkien mukaisesti, mutta huomattavasti suurin osa.

Miehiä kun on asiakkaana he haluavat huomiota. Halutaan saada kehuja ja saada kaunis nuori myyjä nauramaan huonommillekkin vitseille. Halutaan nopeassa ajassa saada tuntemaan itsensä erityisesti, vaikka yleensä ne asiakkaat unohtuu, ellei käy todella useasti.

Sovituskopeilla pitää kehua farkkuja ja varsinkin sitä mistä kohtaa näyttää erityisen hyvältä ja joskus pyydetään kokeilemaan onko nyt varmasti tarpeeksi tiukat lantiolta. Ääneen täytyy kehua näyttääkö se takamus nyt VARMASTI hyvältä. Se ei riitä, jos ammattimaisesti sanoo farkkujen istuvan hyvin ja koon olevan hyvä.Olin parisuhteessa, avoliitossa elävä ja vahvasti niitä asioita kunnioittava ihminen. Mulle on pienestä asti opetettu kunnioittamaan parisuhdetta, niin omaa kuin muidenkin. Uskon tässä asiassa vahvasti karmaan. Toivo muille hyvää niin saat itse hyvää, toivo muille pahaa, tai ole se paha, ei aurinko paista silloin risukasaan.

En kertakaikkisesti halunnut flirttailla näille miehille edes vähääkään. Siinä vaiheessa, kun multa odotetaan kieli pitkällään olemista, tai koskettamista, nostan kädet pystyyn.

Monia kiusallisia hetkiä alkoi olla liikaa ja kesällä menetin työhön kiinnostuksen. Työtäni en tehnyt ulkonäön takia, en toivonut kenenkään saavan minusta silmäruokaa sillä välin, kun pahimmillaan viereisessä liikkeessä on vaimo vastasyntyneen lapsen kanssa. Nämä olivat mielestäni surullisimpia tapauksia.

Määräajan loputtua olin oikeastaan huojentunut. Tuon työkokemuksen jälkeen osasin arvostaa paljon enemmän kaikkea. Sitä millainen on hyvä ja luotettava työporukka, milloin on kiva tulla töihin.

Kaikki vaikuttaa paljon siihen omaan jaksamiseen. Työt kuluttaa helposti ihmisen loppuun ja se pian heijastuu omaan yksityiseen elämään. Uskon, että jos kaikki olisi ollut muuten töissä hyvin niin en olisi polttanut itseäni totaalisesti loppuun.

Tämän 8kk aikana olen oppinut arvostamaan enemmän ja tutkimaan omaa elämää. Opin nauttimaan jokaisesta päivästä, katsomaan ympärille ja ihastella kauniita arkisia maisemia. Ei elämän kuulu olla vain joka suuntaan juoksemista. Joskus on hyvä ladata akkuja oli sitten hetken, tai pidempään.

Olen myöskin kiitollinen siitä, että kulutin itseni loppuun. Jos en olisi ollut työttömänä en olisi saanut haalittua kotona jokaista viimeistä hetkeä Simban kanssa.

-Ninni